Diabeetikkotytön tarina

Kyseisen tarinan tyttö on pian 12-vuotias.

Meillä kävi niin, että tyttäreni sairastui diabetekseen pienenä 1v7kk ja joutui kanyyliin, verikokeita, insuliinipiikkejä ruiskulla. Imetys loppui siihen sekä jouduin jättämään hänet kahdeksi viikoksi sairaalaan, jossa kävin tietenkin päivittäin. Tyttö on herkkä ja vähän arka. Kehitysviive tuli, jonka huomasin 2v..En viitsi nyt mainita mikä, koska se on niin yksityinen asia. Autoin parhaani mukaan, yritin kannustaa ja opettaa, mutta se ei auttanut. Kerroin probleemasta 3v lähtien monena vuonna, että jotain on nyt, kolmelle eri lääkärille ja db-hoitajalle sekä neuvolassa, mutta aina sanottiin, että kyllä se siitä ohi menee. No eipä mennyt ja hain vuodella koululykkäyksen sen asian takia ja lapsi rupesi käymään psykoterapiassa. Eskarissa johtaja valitti ja otti lasuun yhteyttä, että minä en ymmärrä, että tyttäreni tarvitsee tukea. Siitä alkoi lastensuojeluasiakkuus. Sen jälkeen hän joutui 4vk lastenlinnaan tutkimusjaksolle ja sanottiin, että hänen ongelma johtuu kotikasvatuksesta ja kotioltavista. Minua tuntematta näin sanotaan. Olen kunnollinen äiti ja antanut kaikkeni lapsille. Poikani, kohta, 17v on kunnollinen. Hänellä ei ole koskaan ollut lasuasiakkuutta. Olen ollut yh-äiti 16 vuotta. Sama isä lapsilla. Molemmilla hyvät harrastuspohjat. Ja sosiaalisia virikkeitä ollut, sekä ystäviä/tukiverkostoa.

Tutkimusjakson jälkeen tyttö oli kuukauden kotona, sitten joutui laitokseen vuonna 2010, 8-vuotiaana. Siellä hän oli 3v hoidossa, luvattu yksi vuosi venyi kolmeksi. Eivät osanneet laittaa asiaa kuntoon, niin siirrettiin toiseen paikkaan. Tyttö ja minä vastustimme. Liian kaukana. Minulla on lakimies, joka sanoo, että tyttö kotiin välittömästi, mutta ei kun keksitään kokoajan uusia syitä. Nyt on aikaa kulunut kohta 3v 6kk siitä, kun tyttö vietiin pois kotoa. Saamme nähdä ja hän käy kotona joka toinen viikonloppu, mutta ei päässyt viime jouluna kuin yksi yö ja uutena vuotena, mitä ollaan yhdessä vietetty kohta 12v niin ei päässyt sitä kansamme viettämään. Hiihtolomalla ei päässyt kotiin, kun on niin paljon ohjelmaa hänellä, vaikka tyttö itse haluaa kotiin.

Sossu taas 3-4 kertaa vaihtunut. Olin jutellut traumapsykoterapeutin kanssa ja hän sanoo näin (myös muidenkin psykologien kanssa olen jutellut), ”Lapsiin kohdistuvat kivuliaat toimenpiteet, hoidolliset toimenpiteet ylipäätään ja sairaalakokemukset traumatisoitavat lasta ja saattavat myöhemmin näyttäytyä erilaisina psyykkisinä oireina mm. kehitysviivästyminäkin. Erokokemukset liittyen hoitoihin, sairaalassa oleskeluun ovat myös vaikeita pienille lapsille”.
Minulle sanotaan, että tyttöä ei voi päästää kotiin kun hän tarvitsee tukevampaa hoitoa kuin mitä itse pystyn antamaan. Opiskelen lasten ja nuorten erityisohjaajaksi itse. Että tällä tavalla!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/721